12.2.2016
Mieheni kysyi minulta ensimmäistä koulumuistoani. Aloin miettiä mikä olisi varhaisin muisto ja näin välähdyksiä tapahtumista. Kouluaika meni minulla aika lailla toivoessa että kello jo soisi ja pääsisi kotiin. Välitunnilla seisoin opettajien luona kyselemässä, vaikka he patistavat minua leikkimään. Syy tähän oli kiusaaminen. Mutta miten kaikki välähdykset liittyivät toisiinsa? Kirjoitin välähdykset muistiin juuri sellaisina kuin ne tulivat. Sisälläni kiehui, läikähteli onni, virtasi vuolas kyynelvirta, mutta pidin itseni koossa. Hetkessä olin kirjoittanut monta sivua kohtauksia ranskalaisilla viivoilla.
13.2.
Tuli into lukea mitä eilen sain aikaan. Nyt mieleeni tuli tapahtumista paljon enemmän ja kirjoitin seuraavaksi version koneelle. Silloin niitä olisi helpompi työstää.. Jo muutaman kohdan jälkeen siirryin takaisin paperille. Näppäimistö ei ollut lainkaan niin hyvä kuin kynä ja paperi. Heti alkoivat muistikirjan sivut täyttyä. Pääsin vauhtiin ja unohdin kellon. Välillä alleviivasin tai korostin sanoja, jotka mielestäni olivat tärkeitä. Niistä minulla vielä saattaisi tulla uuttakin asiaa mieleen.
14.2.
———–
15.2.
Eilen itkin. En pystynyt kirjoittamaan mitään. Oli ystävänpäivä ja tajusin että en koskaan ollut juhlinut sitä. Ei minulla ollut ystäviä. Ystävä-sanan merkityksen tajusin vasta vanhemmalla iällä ja jaottelin ihmiset pois ystävä sarakkeen alta. Nyt minä olin löytänyt ystävän. Sellaisen jonka kanssa voin olla oma itseni. Se tuntui aivan erilaiselta kuin kaverit lapsena. Kirjoittamisesta ei vielä tänäänkään tullut juuri mitään, mutta annan asian olla.
Kävin kirjastossa ja hain muutamia elämäkertakirjoittamisen oppaita itselleni luettavaksi. Aloitin yhtä ja näin tekstini aivan uudella tavalla. Minäkö kirjoitan elämätarinaa itsestäni? Ensin ajattelin ettei minulle ollut tapahtunut mitään ainutlaatuista tai erikoista mistä ihmiset haluavat kuulla, mutta todellisuudessa näin juuri ei varmasti kenellekään muulle ole käynyt.
16.2.
Aloin jaottelemaan muistojani vuosittain niitä oli kertynyt paljon halusin saada ne järjestykseen. Sitten yksi muisto tuli paperille kuin tarinan muodossa. Olin siinä ulkopuolinen kertoja jonka elämässä oli tapahtunut. Tämä ulkopuolinen henkilö oli kuin minä lapsena ja hänelle laitoin tapahtumaan paljon. Huomasin ettei elämäkertakirjoittamisen tarvinnut olla vain faktojen järjestämistä vaan siihen saattoi lisätä fiktiivistä tekstiä niin että tarinasta tuli luettava.
Kokosin Sinulle vielä hieman materiaalia ja kirjalistaa Virikearkun puolelle.
Virikearkku
Liity virikearkkuumme ja saat sähköpostiisi ILMAISIA virikkeitä sekä ladattavia tiedostoja!
Saat virikearkusta:
- Uusia tapoja kirjoittaa
- Hauskoja harjoituksia, virikkeitä
- Lomakkeita, joiden avulla voit suunnitella kirjoittamista
- Tulevaisuudessa myös kirjalistoja hyvistä kirjoitusoppaista
Vastaa